Tietoa meistä
Historia
Olen kotoisin pikkukylästä keskellä Suomea – kasvoin metsien, järvien ja – kaiken puusta tehdyn ympäröimänä. Kun työskentelin mainosalalla vuosituhannen vaihteessa ja etsin tuottajaa julkisten tilojen kalustamiseen, minua kiehtoi puukalusteiden pieni mutta uskomattoman lahjakas käsityötaito. Haaveenani oli muuttaa tämä ikivanha käsityötaito ja pohjoismainen puu muotoiluksi, joka tavoittaisi kaikki ihmiset ja toisi suomalaisen ja virolaisen puun perinnön tunnetuksi ympäri maailmaa.
Parin ystäväni kanssa aloin puuhastella erilaisten puuesineiden parissa, kokeilimme ovia, portaita, ikkunoita… Ensimmäiset myytävät tuotteemme olivat puiset leikkuulaudat ja terassimoduulit. Puuta leikatessa ohuita rimoja jäi tähteeksi. Meillä oli tapana polttaa tähteet lämmitykseksi, mutta melko pian aloimme valmistaa puisia tuoleja noista yli jääneistä rimoista. Näin Ekotuoli syntyi. Nimi Ekotuoli oli itsestäänselvyys – tähteet muuttuivat joksikin hyödylliseksi. Ekotuoli oli tuotantomme kulmakivi alusta alkaen – ja on edelleen.
Vuosien kokeilun ja erehdysten, takaiskujen ja onnen jälkeen EcoFurn® perustettiin vuonna 2009. Nykyään meillä on yli 20 erilaista puutuotetta eri puutyypeissä ja -väreissä. Omien EcoFurn® tuotteiden ohella tuotamme asiakkaidemme omia malleja. Olemme kasvaneet pienestä puusepänliikkeestä kansainväliseksi yritykseksi, joka työllistää 50 henkilöä Suomessa ja Virossa. Tuotteitamme on saatavilla nyt jo yli 40 maassa ympäri maailmaa.
Materiaalit
EcoFurn® -tuotteet on valmistettu pohjolassa kasvaneesta massiivipuusta. Herkkien sademetsien raaka-aineita emme käytä lainkaan. Ostamme puuta vain hoidetuista metsistä ja lähteistä, joilla on joko FSC-sertifikaatti tai jotka voivat määrittää meille toimitetun puumateriaalin korjuupaikan tarkan sijainnin. Pohjoismaisen puun lisäksi käytämme hamppuköyttä ja joihinkin esineisiin metallisia heloja. Tuotteet toimitetaan ensisijaisesti osina olevissa pakkauksia, jotta voidaan minimoida pakkausmateriaalin ja kuljetukseen vaadittavan tilan tarve. Käytössämme oleva pakkausmateriaali on aina kierrätettävää, ellei ole erityisiä olosuhteita (esim. rahtisääntöjä ja -määräyksiä), jotka estävät näiden käytön.
Suunnittelu
Oman tuotekehityksemme lisäksi käytämme ulkopuolisia ammattisuunnittelijoita. Suunnittelumme lähtökohtana on kestävä kehitys, tuotteiden kestävyys ja korjattavuus sekä kierrätettävyys. Jos uusi tuoteideamme ei täyttäisi näitä standardeja, emme aloittaisi sen tuotantoa. Meitä inspiroi Suomen raikas luonto – tuhannet järvet, metsät ja ainutlaatuinen rauhallisuus. Kaikki tämä luo maagisen ilmapiirin uusille ideoille. Vaihtuvat vuodenajat tarjoavat myös luonnollisen testiympäristön tuotteillemme.
Tuotanto
Tämä kestävän kehityksen toimintamalli ja luonnon kunnioittaminen on alusta alkaen ollut tuotantomme ydin. Tuotteemme ovat 100- prosenttisesti kierrätettäviä, eikä jätteitä jää luontoon. Olemme investoineet vuosien aikana tehtaamme laajentamiseen ja tuotantokalustoon. Korkeatasoisilla prosessitekniikoilla ja toimintaympäristöillä meillä on myös mahdollisimman ympäristöystävälliset tuotantolaitokset.
Käytämme kaiken puun tehtaallamme. Tuotantoprosessimme käyttää kaiken puun tehokkaasti: sahausjämät muutamme briketeiksi, jopa sahanpurun pelleteiksi, joita molempia voidaan käyttää lämmitykseen.
Olemme vahvasti sitä mieltä, että palaamme muovista puuhun. Missiomme on valmistaa puutuotteita niin hyvin, että kuluttajat suosivat niitä myös muiden ominaisuuksiensa, ei pelkästään ekologian, vuoksi. Ilmastotietoiset valinnat voivat olla usein myös käytännöllisiä. Kannustamme kuluttajia suosimaan kestävyyttä ja tuotteiden korjattavuutta.
Tavoitteemme
Ilmastonmuutos, muovisaaste, ympäristön kemiallinen saastutus sekä elintarvikkeiden riittävyys ja puhtaus ovat aikamme suurimpia ympäristöhaasteita. Emme halua lisätä näitä ongelmia toimillamme. Haluamme olla osa ratkaisua.